Vaellusviikon jälkeen viivyimme pohjoisessa vielä viikon verran. Majoitumme Inarijärven rannalta vuokraamassamme mökissä ja teimme sieltä käsin päiväretkiä pohjoisen Lapin alueella.
Inarin kirkonkylän alueelta löytyy monia mielenkiintoisia luontokohteita tutustuttavaksi. Yleisimpiä reittivaihtoehtoja taitavat olla Juutuanjoen luontopolku, risteily Inarilla ja vierailu Pielpajärven erämaakirkolla. Pielpajärven kirkko jäi meiltä nyt tällä kertaa näkemättä ja Juutuanjoen polustakin koimme vain murusen piipahdettuamme Jäniskosken kuohuja ihmettelemässä, mutta risteilylle ennätimme.
Luonnonrauhaa hakevalle risteily ei ole mikään paras vaihtoehto, mutta kuitenkin helpoin tapa päästä hetkeksi vesille ja tutustumaan Ukonsaareen, vanhaan saamelaisten palvontapaikkaan. Erikoisenmuotoinen Ukonsaari kohoaa Inarijärvestä noin 30 metrin korkeudelle ja sen huipulle johtavat portaat. Huipulta on avara näkymä ympäröivälle järvelle. Vierailumme aikana huomasimme ilmeisesti Ukonsaarelta uimaan lähteneen hirven, joka turvallisesti sitten rantautui viereiseen saareen. Pielpajärven erämaakirkkoon pääsee kätevimmin tutustumaan, kun pyytää venekuskia rantautumaan Pielpavuonoon, josta on kirkolle noin 2,5 kilometrin matka. Me halusimme vielä piipahtaa Siida-museon kaupassa (itse museo on erittäin suositeltava paikka myöskin!) risteilyn jälkeen, joten jatkoimme laivalla takaisin kirkonkylälle.
Päivän iltaretkeksi olimme suunnitelleet vierailun Otsamo-tunturilla. 418 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoava tunturi sijaitsee noin yhdeksän kilometrin päässä Inarin kirkonkylän keskustasta. Sinne on mahdollista päästä joko patikoimalla Siida-museon vierestä lähtevää reittiä pitkin (yht. 18 km) tai sitten ajamalla autolla Rovajärven tietä pysäköintialueelle, josta matkaa tunturin huipulle kertyy vain noin 2,6 kilometriä. Metsähallitus ei kuitenkaan tällä hetkellä suosittele tiellä autoilua, sillä kevät on saanut sen melko kurjaan kuntoon eikä tien kunnostuskaan ole kai näköpiirissä. Kyselimme Siidassa käydessämme lisää tienkunnosta ja työntekijä totesi, että jos autossa on riittävästi maavaraa, perille kyllä pääsisi. Päätimme lähteä onneamme koittamaan.
Pieni sateenuhka leijui ilmassa, kun ajelimme tietä pitkin. Joku kuuro taisi matkalla tullakin, mutta sade onneksi loppui lyhyeen. Tie oli aluksi jopa suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta pian huomasimme kyllä, miksi sen kunnosta oli varoitettu. Paikoin tiellä oli lähestulkoon parikymmensenttiset urat, joissa joku onneton oli kelirikon aikaan sutinut. Sieltä täältä routa oli nostanut suuria kiviä tielle ja muutamassa kohdassa puro tuntui pyyhkäisseen tien ylitse vieden päälliskerroksen mennessään. Pahimmassa kohdassa syvä kuoppa oli merkitty pystyyntökätyllä kuusenpätkällä. Selvisimme kuitenkin perille parkkipaikalle, mutta ilman maasturia en kyllä tielle lähtisi.
Reitti kohti Otsamoa kulki aluksi tasaisesti ohittaen muutaman suopätkän. Reitin rakenteet, merkinnät ja pitkospuut tuntuivat olevan hyvässä kunnossa, joten harmi jos tietä ei pystytä kunnostamaan. Pian polku lähti loivaan nousuun, joka juuri ennen huippua jyrkkeni melkoisesti. Viimeinen pätkä nosti kyllä hien pintaan, mutta ympärillä pörränneet hyttyset motivoivat kummasti ripeään nousuun. Ylhäällä puhalsikin melkoinen tuuli.
Tummat pilvet riippuivat taivaalla ja saderintamia näkyiä siellä täällä. Maisemat olivat huikaisevat, tuntureita näkyi joka puolella horisonttia. Jatkoimme vielä huipulle johtavaa polkua piipahtaaksemme Otsamon päivätuvalla. Tupa tarjosi tuulensuojaa, mutta sisällä oli melkoisen paha haju. Liekö mökki homehtunut säiden armoilla, seinät vaikuttivat ainakin melko tummuneilta.
Maisemia olisi voinut ihailla vaikka kuinka pitkään. Navakka tuuli ja lähestyvät pilvet pakottivat lopulta laskeutumaan alaspäin. Matka takaisin parkkipaikalle sujui vähän ripeämmin, vaikka pysähdyimme tutkailemaan näkemiämme kasveja ja kuvailimme niitä myöhempää lajinmääritystä varten. Hyttysetkään eivät onneksi häirinneet, vaikka paljon niitä olikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti