Alkuviikon ennusteet lupailivat perjantaille jopa rankkasateeksi yltyviä sademääriä. Aamulla kuuntelimmekin jännittyneinä ropisevatko pisarat jo teltan kattoon. Sää oli kuitenkin vain pilvinen ja hieman tuulinen. Varmuuden vuoksi vaihdoimme Fjällrävenin vaatteet kuoritakkeihin ja -housuihin, mikäli sade yllättäisi matkan varrella (13 km). Aamupala keittokatoksessa, tavarat kasaan ja menoksi. Anterinjoen varresta tuvan kulmilta lähti mönkijäura, jota talsimmekin koko päivän. Ura oli luonnollisesti melko tasainen ja sitä oli helppo kulkea. Tuuli piti enimmät sääsket loitolla, mutta ilma oli silti hiostava ja kuorivaatteissa tuli äkkiä hiki.
Muutaman tunnin talsimisen jälkeen saavuimme tulipaikalle, jonka lähistöltä Anterinjoki piti ylittää kahlaamalla, ja pian ensimmäisen kahlauksen jälkeen oli vuorossa toinenkin ylitys. Päätimme suorittaa ensin kahlaukset ja lounastaa vasta niiden jälkeen. Anterinjoen vesi oli aika matalalla jo tässä vaiheessa kesää, mutta pistelevän kylmää. Jos olisi oikein jaksanut nähdä vaivaa ylitysreitin etsimiseen, joen olisi varmaan ylittänyt molemmista kohdista kengät jalassa. Itse koin kuitenkin helpommaksi ottaa kengät suosiolla pois.
Lounastaukomme aikana seurasimme tumman pilvimassan lähestymistä. Tuulikin yltyi melko navakaksi. Lounaan saimme onneksi syötyä, mutta pian liikkelle lähdettyämme ensimmäiset pisarat alkoivat ropista ja pilvet verhosivat maiseman harmaaksi. Välillä sade taukosi ja sitten taas yltyi uudestaan. Hiekkainen mönkijäura kurasi housujen lahkeet, kun talsimme kohti Hammaskurua. Tupa tulikin juuri kreivin aikaan näkyviin eikä paikalla ollut sinne saapuessamme ketään. Päätimme, että voisimme ensimmäistä kertaa vaellushistoriamme aikana kokeilla tuvassa yöpymistä. Sateinen, harmaa sää ja tuvan pihalla ärhäkkänä lennellyt hyttysparvi eivät houkutelleet telttamajoitukseen. Lämmitimme kamiinaa ja järjestelimme tavaroita mahdollista yöpymistä varten. Kauaa emme kuitenkaan olleet yksin, vaan melko pian jälkeemme saapui kaksi eri porukkaa, yhteensä meidän lisäksemme neljä ihmistä. Kaksi heistä tosin yöpyi teltassa, joten mitään ruuhkaa ei ollut.
Ilta kului ruokaillessa ja lepäillessä. Varusteista tullut kosteus ja kamiina lämmittivät tupaa vähän turhankin tehokkaasti ja jossain vaiheessa mietimme jo teltan pystyttämistä. Taivaalta kuitenkin ryöpsähti aina välillä pieniä kuuroja ja kellokin alkoi olla jo sen verran, että päätimme kaikesta huolimatta jäädä tuvan lavereille yöksi.
5. vaelluspäivä Hammaskuru - Luirojärvi
Aamuun mennessä sateet olivat lakanneet ja aurinkokin pilkahteli. Yö tuvan laverilla meni hyvin katkonaisesti nukkuessa, kyllä telttamajoitus on nukkumisen kannalta mukavampi vaihtoehto ja taidamme jatkossakin pitäytyä siinä. Hyvä puoli tuvassa nukkumisessa oli kuitenkin se, että tavarat sai aamulla näppäristi kasaan eikä tarvinnut kuivailla tai pakata telttaa. Pääsimmekin melko ajoissa liikkeelle.
Ylitimme heti päivämatkan aluksi matalavetisen Hammasjoen. Reitti kohti Luiroa kulki tasaista polkua pitkin metsiä ja soiden laitoja. Ilma oli suorastaan hiostava ja hyttysiä vähintään riittävästi. Matka Kärppäpään tulipaikalle eteni kuitenkin nopeasti. Kärppäpäällä harkitsimme hetken aikaa sitä vaihtoehtoa, että polun sijaan lähtisimmekin tunturiin ja saapuisimme Luirolle Sokostin kautta. Oli kuitenkin sen verran lämmin eivätkä Sokostin kivikot houkutelleet rinkan kanssa, että tyydyimme lopulta pitäytymään polulla. Tarkoituksena oli lähteä Sokostin valloitusretkelle illasta.
Loppumatka Luirolle oli enemmän tai vähemmän tuskainen. Meillä oli kuorivaatteet yllämme, mikä oli tällaiseen keliin äärimmäisen huono valinta. Onneksi reitti kävi välillä hieman korkeammalla, jolloin tuuli puhalsi enimmät itikat muualle. Viimeinen etappi oli kuitenkin sitäkin paahteisempi.
Saavutimme Luiron lopulta jo iltapäivästä. Rajan kämpällä oli porukkaa, mutta muuten alueella oli melko hiljaista ja saimme vapaasti valita teltalle paikan. Aivan ensimmäiseksi oli kuitenkin saatava hiostavat vaatteet ja kengät pois ja kahlattava viileässä järvivedessä. Pystytimme teltan maisemapaikalle lähelle nuotiorinkiä. Kun leiri oli kasassa, suuntasimme saunalle peseytymään. Käväisimme myös Luiron Hilttonissa, tupa oli aivan tyhjillään vielä tässä vaiheessa. Peseytymispuuhien jälkeen oli vuorossa ruuanlaittoa ja pieni lepohetki ennen Sokostille lähtöä.
Ilma oli edelleen todella lämmin ja aurinkoinen, kun makoilimme teltassa. Pienten torkkujen jälkeen oli taas energiaa ja seitsemän jälkeen kasailimme huipulle mukaan lähteviä varusteita. Tässä vaiheessa taivaalla jo näkyi muutamia pilviä, mutta emme antaneet niiden häiritä valmisteluja. Kuitenkin juuri kun olimme lähdössä, tipahtivat ensimmäiset pisarat. Sade oli aluksi hyvin kevyttä. Istahdimme ja odotimme hetken ja päätimme, että lähdemme säästä huolimatta, ehkä kyseessä on vain hetkellinen kuuro.
Ehdimme kävellä ehkä noin parikymmentä minuuttia läheiselle purolle, kun totesimme että maisema alkaa käydä melko harmaaksi eikä itse Sokostiakaan enää näy. Sadekin vaikutti lähinnä yltyvän ja housut olivat kastuneet hieman (kuorivaatteita ei tietenkään ollut mukana). Päätimme kääntyä takaisin ja yrittää aamulla uudestaan. Teltalle taivaltaessamme vaatteet ehtivät kastua sen verran, että ne oli vietävä tuvalle yöksi kuivumaan.
6. vaelluspäivä Luirojärvi - Maantiekuru
Illalla alkanut sade kääntyi yön aikana lopulta suoranaiseksi myräkäksi: pisarat hakkasivat voimaisasti telttaa, tuuli ujelsi ja aallot löivät rantaan. Aamulla taivas oli tasaisen harmaa joka suuntaan, tunturit sumussa ja edelleen tihutti vettä. Hyvin pian teimmekin päätöksen, että Sokosti saa jäädä toiseen kertaan. Aittajärvelle oli vielä matkaa ja meitä houkutteli jättää viimeiselle päivälle mahdollisimman vähän kilometrejä.
Söimme aamupalan tuvassa, jonne oli yön aikana saapunut muutama vaeltaja. Mietimme päivän toimintasuunnitelmaa ja pakkasimme tavaroita vuorotellen välillä tuvalla kuivatellen. Päivän taivalluksesta tuli melkoisen märkää puhaa. Matka kulki aluksi kostean metsikön läpi ja pisaroivan taivaan lisäksi varvikot ja puut kastelivat housun lahkeet ja takin hihat. Heti parin kilometrin patikoinnin jälkeen pysähdyimme tutkailemaan sympaattista Raappanan kammia. Kammi on niin pieni ja matala, että sinne on kömmittävä kyyryssä sisälle. Sade oli viilentänyt ilman ja karkottanut hyttyset, mutta ainakin osa niistä oli selvästi jäänyt kammin sisälle sadetta pitelemään.
Kammilta jatkoimme märkää taivallustamme. Maasto oli paikoin aika soista ja vielä märempää oli luvassa, kun noin kuuden kilometrin jälkeen vuorossa oli Pälkkimäojan ylitys. Kyseessä ei ollut mikään pieni puropahanen vaan paikoin aika syväkin jokiuoma. Löysimme kuitenkin kohdan, joka näytti melko matalalta ja päätimme laiskoina ylittää sen kengät jalassa. Tämä osoittautui sittemmin huonoksi ideaksi. Jo valmiiksi märät kenkäni kastuivat ihan kunnolla ja laavulla jouduinkin puristelemaan sukista vettä pois. Pysähdyimme siis ojan ylityksen jälkeen laavulle pitämään lounastaukoa sateelta suojassa. Nuudelit lämmittivät sisuskaluja, mutta muutoin oli viileää ja märkien kenkien ja sukkien jalkaan vetäminen tuntui suorastaan vastenmieliseltä. Meitä motivoi kuitenkin ajatus Aittajärvestä, joka askel askeleelta lähestyi ja niinpä taapersimme kohti Maantiekurua.
Aikamoinen matka sateessa ja tuulessa tuo etappi Maantiekurussa olikin. Kartankin mukaan polku katoaa ja näin tosiaan kävikin. Kuljimme märkien tunturikoivujen seassa, joiden oksat lätkivät kuorivaatteita, ylitimme kivisiä osuuksia ja mietimme, menisiköhän alempana jokin helpompi reitti. Alhaalla kurussa kuitenkin virtasi aika leveän näköinen puro varsin kivikkoisessa maastossa, joten päättelimme tämän kuitenkin olleen oikea reitti. Lopulta polun sukellettua alemmas metsäisempään maastoon koimme iloisen hetken, kun hoksasimme saapuneemme polun haaraan, jonka ensimmäisenä päivänä ohitimme matkalla Sarviojalle. Väsyneet jalat saivat kummasti lisävirtaa ja porhalsimme vielä viimeisen vitosen etapin Maantiekurun tulipaikalle (joka oli lähestulkoon veden vallassa). Leirissä oli tärkeä saada äkkiä märät jalkineet pois ja lämmintä vaatetta ylle. Iltaruuaksi keitimme vielä keiton, joka mukavasti lämmitti. Nukkumaan kävimme kuunnellen kahden käen kilpakukuntaa.
7. vaelluspäivä Maantiekuru - Aittajärvi
Aamuun mennessä sateet olivat lakanneet ja aurinkokin pilkahteli. Yö tuvan laverilla meni hyvin katkonaisesti nukkuessa, kyllä telttamajoitus on nukkumisen kannalta mukavampi vaihtoehto ja taidamme jatkossakin pitäytyä siinä. Hyvä puoli tuvassa nukkumisessa oli kuitenkin se, että tavarat sai aamulla näppäristi kasaan eikä tarvinnut kuivailla tai pakata telttaa. Pääsimmekin melko ajoissa liikkeelle.
Ylitimme heti päivämatkan aluksi matalavetisen Hammasjoen. Reitti kohti Luiroa kulki tasaista polkua pitkin metsiä ja soiden laitoja. Ilma oli suorastaan hiostava ja hyttysiä vähintään riittävästi. Matka Kärppäpään tulipaikalle eteni kuitenkin nopeasti. Kärppäpäällä harkitsimme hetken aikaa sitä vaihtoehtoa, että polun sijaan lähtisimmekin tunturiin ja saapuisimme Luirolle Sokostin kautta. Oli kuitenkin sen verran lämmin eivätkä Sokostin kivikot houkutelleet rinkan kanssa, että tyydyimme lopulta pitäytymään polulla. Tarkoituksena oli lähteä Sokostin valloitusretkelle illasta.
Loppumatka Luirolle oli enemmän tai vähemmän tuskainen. Meillä oli kuorivaatteet yllämme, mikä oli tällaiseen keliin äärimmäisen huono valinta. Onneksi reitti kävi välillä hieman korkeammalla, jolloin tuuli puhalsi enimmät itikat muualle. Viimeinen etappi oli kuitenkin sitäkin paahteisempi.
Saavutimme Luiron lopulta jo iltapäivästä. Rajan kämpällä oli porukkaa, mutta muuten alueella oli melko hiljaista ja saimme vapaasti valita teltalle paikan. Aivan ensimmäiseksi oli kuitenkin saatava hiostavat vaatteet ja kengät pois ja kahlattava viileässä järvivedessä. Pystytimme teltan maisemapaikalle lähelle nuotiorinkiä. Kun leiri oli kasassa, suuntasimme saunalle peseytymään. Käväisimme myös Luiron Hilttonissa, tupa oli aivan tyhjillään vielä tässä vaiheessa. Peseytymispuuhien jälkeen oli vuorossa ruuanlaittoa ja pieni lepohetki ennen Sokostille lähtöä.
Ilma oli edelleen todella lämmin ja aurinkoinen, kun makoilimme teltassa. Pienten torkkujen jälkeen oli taas energiaa ja seitsemän jälkeen kasailimme huipulle mukaan lähteviä varusteita. Tässä vaiheessa taivaalla jo näkyi muutamia pilviä, mutta emme antaneet niiden häiritä valmisteluja. Kuitenkin juuri kun olimme lähdössä, tipahtivat ensimmäiset pisarat. Sade oli aluksi hyvin kevyttä. Istahdimme ja odotimme hetken ja päätimme, että lähdemme säästä huolimatta, ehkä kyseessä on vain hetkellinen kuuro.
Ehdimme kävellä ehkä noin parikymmentä minuuttia läheiselle purolle, kun totesimme että maisema alkaa käydä melko harmaaksi eikä itse Sokostiakaan enää näy. Sadekin vaikutti lähinnä yltyvän ja housut olivat kastuneet hieman (kuorivaatteita ei tietenkään ollut mukana). Päätimme kääntyä takaisin ja yrittää aamulla uudestaan. Teltalle taivaltaessamme vaatteet ehtivät kastua sen verran, että ne oli vietävä tuvalle yöksi kuivumaan.
6. vaelluspäivä Luirojärvi - Maantiekuru
Illalla alkanut sade kääntyi yön aikana lopulta suoranaiseksi myräkäksi: pisarat hakkasivat voimaisasti telttaa, tuuli ujelsi ja aallot löivät rantaan. Aamulla taivas oli tasaisen harmaa joka suuntaan, tunturit sumussa ja edelleen tihutti vettä. Hyvin pian teimmekin päätöksen, että Sokosti saa jäädä toiseen kertaan. Aittajärvelle oli vielä matkaa ja meitä houkutteli jättää viimeiselle päivälle mahdollisimman vähän kilometrejä.
Söimme aamupalan tuvassa, jonne oli yön aikana saapunut muutama vaeltaja. Mietimme päivän toimintasuunnitelmaa ja pakkasimme tavaroita vuorotellen välillä tuvalla kuivatellen. Päivän taivalluksesta tuli melkoisen märkää puhaa. Matka kulki aluksi kostean metsikön läpi ja pisaroivan taivaan lisäksi varvikot ja puut kastelivat housun lahkeet ja takin hihat. Heti parin kilometrin patikoinnin jälkeen pysähdyimme tutkailemaan sympaattista Raappanan kammia. Kammi on niin pieni ja matala, että sinne on kömmittävä kyyryssä sisälle. Sade oli viilentänyt ilman ja karkottanut hyttyset, mutta ainakin osa niistä oli selvästi jäänyt kammin sisälle sadetta pitelemään.
Kammilta jatkoimme märkää taivallustamme. Maasto oli paikoin aika soista ja vielä märempää oli luvassa, kun noin kuuden kilometrin jälkeen vuorossa oli Pälkkimäojan ylitys. Kyseessä ei ollut mikään pieni puropahanen vaan paikoin aika syväkin jokiuoma. Löysimme kuitenkin kohdan, joka näytti melko matalalta ja päätimme laiskoina ylittää sen kengät jalassa. Tämä osoittautui sittemmin huonoksi ideaksi. Jo valmiiksi märät kenkäni kastuivat ihan kunnolla ja laavulla jouduinkin puristelemaan sukista vettä pois. Pysähdyimme siis ojan ylityksen jälkeen laavulle pitämään lounastaukoa sateelta suojassa. Nuudelit lämmittivät sisuskaluja, mutta muutoin oli viileää ja märkien kenkien ja sukkien jalkaan vetäminen tuntui suorastaan vastenmieliseltä. Meitä motivoi kuitenkin ajatus Aittajärvestä, joka askel askeleelta lähestyi ja niinpä taapersimme kohti Maantiekurua.
Aikamoinen matka sateessa ja tuulessa tuo etappi Maantiekurussa olikin. Kartankin mukaan polku katoaa ja näin tosiaan kävikin. Kuljimme märkien tunturikoivujen seassa, joiden oksat lätkivät kuorivaatteita, ylitimme kivisiä osuuksia ja mietimme, menisiköhän alempana jokin helpompi reitti. Alhaalla kurussa kuitenkin virtasi aika leveän näköinen puro varsin kivikkoisessa maastossa, joten päättelimme tämän kuitenkin olleen oikea reitti. Lopulta polun sukellettua alemmas metsäisempään maastoon koimme iloisen hetken, kun hoksasimme saapuneemme polun haaraan, jonka ensimmäisenä päivänä ohitimme matkalla Sarviojalle. Väsyneet jalat saivat kummasti lisävirtaa ja porhalsimme vielä viimeisen vitosen etapin Maantiekurun tulipaikalle (joka oli lähestulkoon veden vallassa). Leirissä oli tärkeä saada äkkiä märät jalkineet pois ja lämmintä vaatetta ylle. Iltaruuaksi keitimme vielä keiton, joka mukavasti lämmitti. Nukkumaan kävimme kuunnellen kahden käen kilpakukuntaa.
7. vaelluspäivä Maantiekuru - Aittajärvi
Sadetta riitti yön jälkeen vielä tälle aamullekin. Pienessä tihkussa järjestelimme tavaroita lähtövalmiuteen. Tuntui, että kaikki oli enemmän tai vähemmän märkää. Koska oli kyseessä viimeinen lyhyt etappi autolle, emme jaksaneet telttaakaan sen suuremmin kuivailla tässä vaiheessa. Tihkusta huolimatta oli hyvä fiilis siitä, että käveltävää oli vain noin nelisen kilometriä jäljellä ja rinkkakin tuntui jo melko kevyeltä. Noin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Helanderin kodalle, josta oli enää kilometrin verran Suomun ylityspaikalle. Joki näytti sateiden jälkeen vuolaammalta ja ylitys hieman mietityttikin. Vaijeri oli kuitenkin saatu asennettua paikoilleen reissumme aikana ja pääsimme joesta yli turvallisesti.
Vastarannalle oli kerääntänyt paljon porukkaa ja lopulta selvisikin, että he olivat vaellustaan niinikään lopettelemassa olevia rippileiriläisiä. Kaikki silittävät Tiuhtia, joka oli innoissaan saamastaan huomiosta. Vaihdoimme muutaman sanan ennen autolle siirtymistä. Pakatessamme tavaroita autoon, kuuntelimme kuinka riparilaiset lauloivat "Maa on niin kaunis" -virttä. Tunnelmat autossa matkalla kohti Inarin mökkiä olivat epätodelliset, helpottuneet, mutta myös haikeat. Sinne se erämaa nyt jäi.
Oli mukava lukea matkakertomuksenne. Itse suunnittelen vaellusta samalla suunnalle samoihin aikoihin ensi kesänä. Miten pärjäsitte hyttysten ja muitten vastaavien kanssa? Kertomuksestanne päätellen niitä oli jo aika lailla teidän reissullanne.
VastaaPoista