UK-puiston vaellus 14.-20.6. , osa 2

4. vaelluspäivä Anterinmukka - Hammaskuru

Alkuviikon ennusteet lupailivat perjantaille jopa rankkasateeksi yltyviä sademääriä. Aamulla kuuntelimmekin jännittyneinä ropisevatko pisarat jo teltan kattoon. Sää oli kuitenkin vain pilvinen ja hieman tuulinen. Varmuuden vuoksi vaihdoimme Fjällrävenin vaatteet kuoritakkeihin ja -housuihin, mikäli sade yllättäisi matkan varrella (13 km). Aamupala keittokatoksessa, tavarat kasaan ja menoksi. Anterinjoen varresta tuvan kulmilta lähti mönkijäura, jota talsimmekin koko päivän. Ura oli luonnollisesti melko tasainen ja sitä oli helppo kulkea. Tuuli piti enimmät sääsket loitolla, mutta ilma oli silti hiostava ja kuorivaatteissa tuli äkkiä hiki. 

Muutaman tunnin talsimisen jälkeen saavuimme tulipaikalle, jonka lähistöltä Anterinjoki piti ylittää kahlaamalla, ja pian ensimmäisen kahlauksen jälkeen oli vuorossa toinenkin ylitys. Päätimme suorittaa ensin kahlaukset ja lounastaa vasta niiden jälkeen. Anterinjoen vesi oli aika matalalla jo tässä vaiheessa kesää, mutta pistelevän kylmää. Jos olisi oikein jaksanut nähdä vaivaa ylitysreitin etsimiseen, joen olisi varmaan ylittänyt molemmista kohdista kengät jalassa. Itse koin kuitenkin helpommaksi ottaa kengät suosiolla pois.

Lounastaukomme aikana seurasimme tumman pilvimassan lähestymistä. Tuulikin yltyi melko navakaksi. Lounaan saimme onneksi syötyä, mutta pian liikkelle lähdettyämme ensimmäiset pisarat alkoivat ropista ja pilvet verhosivat maiseman harmaaksi. Välillä sade taukosi ja sitten taas yltyi uudestaan. Hiekkainen mönkijäura kurasi housujen lahkeet, kun talsimme kohti Hammaskurua. Tupa tulikin juuri kreivin aikaan näkyviin eikä paikalla ollut sinne saapuessamme ketään. Päätimme, että voisimme ensimmäistä kertaa vaellushistoriamme aikana kokeilla tuvassa yöpymistä. Sateinen, harmaa sää ja tuvan pihalla ärhäkkänä lennellyt hyttysparvi eivät houkutelleet telttamajoitukseen. Lämmitimme kamiinaa ja järjestelimme tavaroita mahdollista yöpymistä varten. Kauaa emme kuitenkaan olleet yksin, vaan melko pian jälkeemme saapui kaksi eri porukkaa, yhteensä meidän lisäksemme neljä ihmistä. Kaksi heistä tosin yöpyi teltassa, joten mitään ruuhkaa ei ollut.

Ilta kului ruokaillessa ja lepäillessä. Varusteista tullut kosteus ja kamiina lämmittivät tupaa vähän turhankin tehokkaasti ja jossain vaiheessa mietimme jo teltan pystyttämistä. Taivaalta kuitenkin ryöpsähti aina välillä pieniä kuuroja ja kellokin alkoi olla jo sen verran, että päätimme kaikesta huolimatta jäädä tuvan lavereille yöksi. 

5. vaelluspäivä Hammaskuru - Luirojärvi

Aamuun mennessä sateet olivat lakanneet ja aurinkokin pilkahteli. Yö tuvan laverilla meni hyvin katkonaisesti nukkuessa, kyllä telttamajoitus on nukkumisen kannalta mukavampi vaihtoehto ja taidamme jatkossakin pitäytyä siinä. Hyvä puoli tuvassa nukkumisessa oli kuitenkin se, että tavarat sai aamulla näppäristi kasaan eikä tarvinnut kuivailla tai pakata telttaa. Pääsimmekin melko ajoissa liikkeelle.

Ylitimme heti päivämatkan aluksi matalavetisen Hammasjoen. Reitti kohti Luiroa kulki tasaista polkua pitkin metsiä ja soiden laitoja. Ilma oli suorastaan hiostava ja hyttysiä vähintään riittävästi. Matka Kärppäpään tulipaikalle eteni kuitenkin nopeasti. Kärppäpäällä harkitsimme hetken aikaa sitä vaihtoehtoa, että polun sijaan lähtisimmekin tunturiin ja saapuisimme Luirolle Sokostin kautta. Oli kuitenkin sen verran lämmin eivätkä Sokostin kivikot houkutelleet rinkan kanssa, että tyydyimme lopulta pitäytymään polulla. Tarkoituksena oli lähteä Sokostin valloitusretkelle illasta.

Loppumatka Luirolle oli enemmän tai vähemmän tuskainen. Meillä oli kuorivaatteet yllämme, mikä oli tällaiseen keliin äärimmäisen huono valinta. Onneksi reitti kävi välillä hieman korkeammalla, jolloin tuuli puhalsi enimmät itikat muualle. Viimeinen etappi oli kuitenkin sitäkin paahteisempi.

Saavutimme Luiron lopulta jo iltapäivästä. Rajan kämpällä oli porukkaa, mutta muuten alueella oli melko hiljaista ja saimme vapaasti valita teltalle paikan. Aivan ensimmäiseksi oli  kuitenkin saatava hiostavat vaatteet ja kengät pois ja kahlattava viileässä järvivedessä. Pystytimme teltan maisemapaikalle lähelle nuotiorinkiä. Kun leiri oli kasassa, suuntasimme saunalle peseytymään. Käväisimme myös Luiron Hilttonissa, tupa oli aivan tyhjillään vielä tässä vaiheessa. Peseytymispuuhien jälkeen oli vuorossa ruuanlaittoa ja pieni lepohetki ennen Sokostille lähtöä.

Ilma oli edelleen todella lämmin ja aurinkoinen, kun makoilimme teltassa. Pienten torkkujen jälkeen oli taas energiaa ja seitsemän jälkeen kasailimme huipulle mukaan lähteviä varusteita. Tässä vaiheessa taivaalla jo näkyi muutamia pilviä, mutta emme antaneet niiden häiritä valmisteluja. Kuitenkin juuri kun olimme lähdössä, tipahtivat ensimmäiset pisarat. Sade oli aluksi hyvin kevyttä. Istahdimme ja odotimme hetken ja päätimme, että lähdemme säästä huolimatta, ehkä kyseessä  on vain hetkellinen kuuro.

Ehdimme kävellä ehkä noin parikymmentä minuuttia läheiselle purolle, kun totesimme että maisema alkaa käydä melko harmaaksi eikä itse Sokostiakaan enää näy. Sadekin vaikutti lähinnä yltyvän ja housut olivat kastuneet hieman (kuorivaatteita ei tietenkään ollut mukana). Päätimme kääntyä takaisin ja yrittää aamulla uudestaan. Teltalle taivaltaessamme vaatteet ehtivät kastua sen verran, että ne oli vietävä tuvalle yöksi kuivumaan.

6. vaelluspäivä Luirojärvi - Maantiekuru

Illalla alkanut sade kääntyi yön aikana lopulta suoranaiseksi myräkäksi: pisarat hakkasivat voimaisasti telttaa, tuuli ujelsi ja aallot löivät rantaan. Aamulla taivas oli tasaisen harmaa joka suuntaan, tunturit sumussa ja edelleen tihutti vettä. Hyvin pian teimmekin päätöksen, että Sokosti saa jäädä toiseen kertaan. Aittajärvelle oli vielä matkaa ja meitä houkutteli jättää viimeiselle päivälle mahdollisimman vähän kilometrejä.

Söimme aamupalan tuvassa, jonne oli yön aikana saapunut muutama vaeltaja. Mietimme päivän toimintasuunnitelmaa ja pakkasimme tavaroita vuorotellen välillä tuvalla kuivatellen. Päivän taivalluksesta tuli melkoisen märkää puhaa. Matka kulki aluksi kostean metsikön läpi ja pisaroivan taivaan lisäksi varvikot ja puut kastelivat housun lahkeet ja takin hihat. Heti parin kilometrin patikoinnin jälkeen pysähdyimme tutkailemaan sympaattista Raappanan kammia. Kammi on niin pieni ja matala, että sinne on kömmittävä kyyryssä sisälle. Sade oli viilentänyt ilman ja karkottanut hyttyset, mutta ainakin osa niistä oli selvästi jäänyt kammin sisälle sadetta pitelemään.

Kammilta jatkoimme märkää taivallustamme. Maasto oli paikoin aika soista ja vielä märempää oli luvassa, kun noin kuuden kilometrin jälkeen vuorossa oli Pälkkimäojan ylitys. Kyseessä ei ollut mikään pieni puropahanen vaan paikoin aika syväkin jokiuoma. Löysimme kuitenkin kohdan, joka näytti melko matalalta ja päätimme laiskoina ylittää sen kengät jalassa. Tämä osoittautui sittemmin huonoksi ideaksi. Jo valmiiksi märät kenkäni kastuivat ihan kunnolla ja laavulla jouduinkin puristelemaan sukista vettä pois. Pysähdyimme siis ojan ylityksen jälkeen laavulle pitämään lounastaukoa sateelta suojassa. Nuudelit lämmittivät sisuskaluja, mutta muutoin oli viileää ja märkien kenkien ja sukkien jalkaan vetäminen tuntui suorastaan vastenmieliseltä. Meitä motivoi kuitenkin ajatus Aittajärvestä, joka askel askeleelta lähestyi ja niinpä taapersimme kohti Maantiekurua.

Aikamoinen matka sateessa ja tuulessa tuo etappi Maantiekurussa olikin. Kartankin mukaan polku katoaa ja näin tosiaan kävikin. Kuljimme märkien tunturikoivujen seassa, joiden oksat lätkivät kuorivaatteita, ylitimme kivisiä osuuksia ja  mietimme, menisiköhän alempana jokin helpompi reitti. Alhaalla kurussa kuitenkin virtasi aika leveän näköinen puro varsin kivikkoisessa maastossa, joten päättelimme tämän kuitenkin olleen oikea reitti. Lopulta polun sukellettua alemmas metsäisempään maastoon koimme iloisen hetken, kun hoksasimme saapuneemme polun haaraan, jonka ensimmäisenä päivänä ohitimme matkalla Sarviojalle. Väsyneet jalat saivat kummasti lisävirtaa ja porhalsimme vielä viimeisen vitosen etapin Maantiekurun tulipaikalle (joka oli lähestulkoon veden vallassa). Leirissä oli tärkeä saada äkkiä märät jalkineet pois ja lämmintä vaatetta ylle. Iltaruuaksi keitimme vielä keiton, joka mukavasti lämmitti. Nukkumaan kävimme kuunnellen kahden käen kilpakukuntaa.

7. vaelluspäivä Maantiekuru - Aittajärvi

Sadetta riitti yön jälkeen vielä tälle aamullekin. Pienessä tihkussa järjestelimme tavaroita lähtövalmiuteen. Tuntui, että kaikki oli enemmän tai vähemmän märkää. Koska oli kyseessä viimeinen lyhyt etappi autolle, emme jaksaneet telttaakaan sen suuremmin kuivailla tässä vaiheessa. Tihkusta huolimatta oli hyvä fiilis siitä, että käveltävää oli vain noin nelisen kilometriä jäljellä ja rinkkakin tuntui jo melko kevyeltä. Noin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Helanderin kodalle, josta oli enää kilometrin verran Suomun ylityspaikalle. Joki näytti sateiden jälkeen vuolaammalta ja ylitys hieman mietityttikin. Vaijeri oli kuitenkin saatu asennettua paikoilleen reissumme aikana ja pääsimme joesta yli turvallisesti.

Vastarannalle oli kerääntänyt paljon porukkaa ja lopulta selvisikin, että he olivat vaellustaan niinikään lopettelemassa olevia rippileiriläisiä. Kaikki silittävät Tiuhtia, joka oli innoissaan saamastaan huomiosta. Vaihdoimme muutaman sanan ennen autolle siirtymistä. Pakatessamme tavaroita autoon, kuuntelimme kuinka riparilaiset lauloivat "Maa on niin kaunis" -virttä. Tunnelmat autossa matkalla kohti Inarin mökkiä olivat epätodelliset, helpottuneet, mutta myös haikeat. Sinne se erämaa nyt jäi.

UK-puiston vaellus 14.-20.6. , osa 1

Vaikka aina talven pimeimpinä kuukausina aika tuntuu välillä matelevan ja kesä vaikuttaa olevan ikuisuuden päässä, on kummaa miten nopeasti kevät sitten kuitenkin hurahtaa. Tätäkin reissua oli valmisteltu, mietitty ja suunniteltu jo puoli vuotta etukäteen ja yhtäkkiä lähtöhetki olikin käsillä. Ja nyt kauan haaveiltu reissu vaelluksineen, mökkeilyineen ja kaikkine päiväretkineen on jo ohitse.

Starttasimme koti-Espoosta matkaan maanantaiaamuna 13.6. kukonlaulun aikaan. Yllättävää oli se, että ilmeisesti lukuisten tieremonttien takia jo kuuden jälkeen oli pientä ruuhkaa havaittavissa. Se oli kuitenkin vain ohimenevää ja kovin tutuksi jo käynyttä nelostietä kiisimme hyvää vauhtia pohjoiseen. Sääkin oli tänä vuonna hieman lämpimämpi ja aurinkoisempi muutamaa kuuroa lukuunottamatta, edellisvuonna jo Jyväskylän korkeudella värjöteltiin alle 10 asteessa ja Oulusta Inariin jatkunut taukoamaton vesisade nosti reissutunnelman kattoon. Saavuimme Saariselälle hieman ennen puolta kahdeksaa ja aika pian pienen kävelylenkin jälkeen vetäydyimme yöpuulle matkan väsyttäminä.

1.vaelluspäivä Aittajärvi - Sarvioja

Tiistaiaamu valkeni poutaisena ja melko lämpimänä, kuulimme hotellin vastaanotosta että hyttyset olivat jo heränneet ja niitä alkaa olla jonkin verran. Ötököiden määrä, samoin kun Suomujoen tulvatilanne ja edelleen puuttuva vaijeri hieman huolettivat. Sääennuste näytti vaelluksen alkuun mukavaa säätä, mutta viikonlopuksi melkomoisia sateita. Hieman jännittyneissä tunnelmissa lähdimme hotellilta matkaan kohti lähtöpaikkaamme Aittajärveä.

Aittajärven tien kunnosta olimme netistä lukeneet monenmoista, mutta luontokeskuksesta vakuuteltiin että tie on jopa erinomaisessa kunnossa. Erinomaisesta en ehkä puhuisi, mutta kyllähän tuota tietä ajeli ilman suurempia ongelmia. Aittajärven parkkipaikalle saavuimme ennen puoltapäivää ja tavaroiden kasaamisen jälkeen talsimme kiireesti katsomaan Suomun vesitilannetta. Joki näytti leveältä, mutta virtaus oli rauhallisempi kuin odotimme eikä kahluupaikka näyttänyt erityisen syvältä. Päätimme ylittää joen kahlaten ilman vaijeria, sillä kiertoreitti Porttikosken sillalle olisi tuonut ainakin kymmenen lisäkilometriä ensimmäiselle päivälle.

Kahlaus sujui hyvin. Vettä oli  korkeimmillaan vain hieman yli polven eikä pohjassa ollut isoja kiviä väisteltäväksi. Vaellussauvat ovat kyllä korvaamaton apu ylityksissä! Helpottuneina ylityksen onnistumisesta lähdimme talsimaan reippain askelin kohti Helanderin kodan raunioita. Siellä oli ruotsalaisporukka tauolla ja muutama sana vaihdettiin, kunnes matka jatkui. Ensimmäisen päivän kulkumaasto oli helppoa mäntykangasta. Siellä täällä oli vanhoja, kauniita kelomäntyjä kumollaan varvikossa. Välillä polku poikkesi alemmas suonlaitaan, jossa pulppusi kirkkaita lähteitä ja hassut heinätuppaat kohosivat kuin päät ikään. Pidimme lounastauon Maantiekurun tulipaikalla. Tulipaikka tosin on aika kehnossa kunnossa, puut lojuvat märkinä taivasalla ja kirveestä puuttuu terä. Tämän tulimme myöhemmin reissussa huomaamaan, lounaspaikaksi nuotiokehä kävi ihan mukavasti. 

Jo Aittajärven parkkipaikalla huomasimme, että hyttysystävät liittyivät hetimiten seuraamme. Niitä oli selvästi enemmän viime vuoteen verrattuna (ei yhtään), mutta ensimmäisinä päivinä ei mitenkään häiritsevän paljon. Hyttysverkolle oli kuitenkin tarvetta. Iltapäivä oli jo melko pitkällä kun saavutimme Maantiekuruun erkanevan polunhaaran. Sarviojalle suuntaava polku kääntyi ylöspäin ja tiedossa oli melko lämpöiseltä tuntunut nousu. Ensimmäistä kertaa maisemat muuttuivat myös hieman avarammiksi. Aittajärven parkkipaikalla puhelin ei toiminut, mutta täältä löytyi sen verran kenttää että viestit kotiväelle saatiin lähetettyä. Nousumetrien jälkeen polku taas laskeutui alas Sarvijoen varteen. Pohjoisessa vedet ovat yleisesti kirkkaita, mutta Sarvijoki oli suorastaan eriskummallisen kirkas, veden väri oli hieman turkoosiin häivähtävä, mutta ei ollenkaan sellainen maitomainen kuin jäätiköiden sulamisvirrat ovat. Jokea seuraillen saavuimme lukitun varauskammin, Sudenpesän, pihapiiriin. Tästä matka jatkui vielä Sarviojan tulipaikalle, joka oli ensimmäinen määränpäämme. Tuvalla oli porukkaa ja pistimme oman leirimme hieman kauemmaksi mutkittelevan joen varteen. Illan mittaan lämpötila laski sen verran, että vaatekerroksia oli lisättävä. Ruokailun jälkeen tutkailimme vielä Sarvijoen vartta. Harmittaa vieläkin, ettemme muistaneet ottaa kuvaa läheltä vedenottopaikkaa, jossa joki kapeni ja syveni äkisti. Uoman yli oli kaatunut ties kuinka kauan sitten keloutunut käppyrämänty ja vesi teki hassuja pyörteitä sen alla.

Ensimmäisenä vaelluspäivänä matkaa kertyi n. 14 km.

2. vaelluspäivä Sarvioja - Paratiisikuru - Pirunportti - Muorrakkavaara

Noin tunti nukkumaanmenon jälkeen alkoi sade, joka jatkui läpi yön välillä melko reippaanakin. Aamulla ei onneksemme kuitenkaan satanut ja vaikutti siltä, että päivästä oli sään osalta tulossa ihan lämmin ja melko poutainen. Kuten usein ensimmäiset yöt vaelluksella, tämäkin meni hieman katkonaisesti nukkuen. Nousimme vasta yhdeksän aikoihin ja lähtiessämme jälleen liikkeelle kello lähenteli puoltapäivää. Tälle päivälle tosin talsittavaa oli hieman vähemmän (11 km), joten mikään kiire ei ollut. Päivä alkoi vilpoisella Sarvijoen ylityksellä, vettä oli sen verran että kahlattava oli. Sarviojalta polku nousi ylemmäs tunturiin. Tälle päivälle olikin luvassa monta nähtävyyttä.

Ensimmäisenä näistä nähtävyyksistä vuorossa oli Paratiisikuru, Kekkospuiston kauneimmaksi kuvattu paikka. Kurussa on kaksi kirkasvetistä tunturilampea. Harmillisesti itse vesiputous oli vielä lumen peitossa ja lumenviipymiä näkyi muuallakin. Lammet olivat kuitenkin kauniit ja Ukselmapään rinnettä noustessamme paikka näyttikin erityisen hienolta tunturien kupeeseen jäädessään. Polku nousee Paratiisikurusta aluksi todella jyrkästi ja lounaan jälkeen kavutessamme matka ylös tuntui ensi alkuun aika raskaalta. Varsinainen polku päättyy rinteeseen ja ylös on mentäviä omia reittejä. Ukselmapään huippu ei ollut erityisen kivinen, joten nousu oli lopulta melko helppo. Huipulta aukeavat näkymät joka suuntaan ja tuntureita näkyy koko horisontin mitalta. Rinnettä kavutessamme tuulenpuuskat viilensivät mukavasti, mutta ylös saavuttuamme tuuli tyyntyi äkisti. Seisoimme tunturin laella mykistävää maisemaa katsellen, ympärillä pelkkää hiljaisuutta. Mieleenpainuva hetki.

Maisemien ihailun jälkeen otimme kompassista suunnan ja lähdimme talsimaan rinnettä viistosti alas. Hyvin pian vastaan tulikin seuraava nähtävyys, Pirunportti. Paikan nähdessään on helppo ymmärtää, mistä nimi on peräisin. Kahden tunturinhuipun väliin jäävä erittäin kivinen sola avaa kauniisti maiseman huippujen takaa. Oli vaikuttavaa kävellä Pirunportin halki, suunnaton määrä pieniä ja suuria kiviä joka puolella niin maassa kuin ympäröivissä rinteissäkin. Talvella täällä mahtaa olla melkoinen vyöryvaara, niin jyrkiltä rinteiden seinämät näyttivät. Pirunportin kivillä talsiminen vaati jonkin verran keskittymistä varsinkin koiran kanssa kulkiessa. Onneksi kivet eivät olleet sateen liukastamat. 

Kurusta päästyämme matka jatkui edelleen alaspäin, ympäröivillä rinteillä näkyi vielä paksu kerros lunta. Päivän ainut vastaantulijakin taisi tässä kohtaa tulla vastaan. Ylipäätään puistossa näki ihmisiä lähinnä tuvilla, päivämatkojen aikana harvemmin oli vastaantulijoita. Matka Pirunportilta jatkui aina metsikköön asti ja lopulta saavuimme Muorravaarakanjoen rantaan. Toisella puolella jokea sijaitsi yöpymispaikkamme, tuvan pihapiiri, joten päivän päätteeksi oli vielä kahlattava. Kahlaamista tai siihen valmistautumista hankaloitti jonkin verran hirvittävä määrä äkäisiä hyttysiä, jotka joen varressa hyökkäsivät välittömästi kimppuumme. Tuvalla oli taas vilskettä ja uteliaat silmäparit seurasivat ylitystämme. Nuotiopaikalla tulilla istuneet itävaltalaiset olivat kiinnostuneita ylityksestämme, sillä heillä sama oli seuraavana aamuna edessään. Pääsimme vastarannalle kuitenkin ilman molskahduksia ja leiriydyimme toisen nuotipaikan viereen. Täällä teimme myös tulet hyttysten karkoittamiseksi, mutta eivätpä ne savua erityisemmin säikähtäneet.

3. vaelluspäivä Muorravaarakka - Anterinmukka

Toisena telttayönä nukuttikin jo hieman ensimmäistä paremmin. Aamu oli aurinkoinen, tosin jokin pilvenreuna ripsautti muutaman pisaran aamupalan aikana, mutta hyvin hetkelliseksi tuo kuuro jäi. Päivämme lyhyt taival (9 km) alkoi erittäin hikisellä nousulla kohti Tiuhtelmakurua. Polku kulki kauniissa vanhassa metsässä, riekko hyppäsi käkättäen lentoon, käki kukkui ja myyrät vilistivät mättäillä. Tuuli ei metsän siimekseen juurikaan yltänyt vilvoittamaan ja hyttysiä toki riitti, joten paikoin oli hieman tuskallista auringon paahtaessa. Hikisten nousumetrien jälkeen saavutimme puurajan, jossa tuulikin kävi mukavasti. Kohoavien tunturien lakien lisäksi katselimme kauempana näkyviä erittäin tummia pilviä, jotka enteilivät jopa ukkosta. Päätimme jättää lounastauon myöhemmäksi ja kiiruhdimme alemmas takaisin metsän suojaan. Tuuli puhalsi pilvet lopulta toisaalle, mutta lyhytaikainen, hieman reippaampi vesikuuro tavoitti meidätkin. Pitelimme sadetta hetken aikaa vanhan kuusen suojissa, joka ainakin rinkkoja suojasi erittäin hyvin. Matka kohti Anteria jatkui Kaarreojaa seuraillen. Lämpötila taisi olla lähemmäs 20 astetta ja iltapäivän kuumimmat tunnit olivat käsillä, kun Anterin rakennukset tulivat näkyviin. Paikalla ei saapuessamme ollut muita, joten tutustuimme tupaan ja sen pihapiiriin rauhassa. Laitoimme leirin pystyyn ja suuntasimme tupaan lounastamaan. 

Anterinmukan tupa olikin todella hieno, suuri ja koristeellinen. Kämppä on nk. vanha Keskolaisten kämppä, joka nyttemmin palvelee kaikkia kulkijoita. Lounaan jälkeen suuntasimme saunarantaan tiskailemaan ja saunaa lämmittämään. Oli mukavaa päästä peseytymään hikisen päivän jälkeen ja istuskella saunan terassilla, jossa onneksi oli hyvin vähän sääskiä. Sauna lämpesi erittäin nopeasti ja tarjosi virkistävät ja pehmeät löylyt. Uimaankin olisi päässyt pulahtamalla Anterijokeen, mutta tyydyimme tällä kertaa vain ulkona vilvoitteluun. Saunomisemme aikana myös tuvalle oli saapunut muutama vaeltaja. Illalla lämpötila oli edelleen aika korkealla eikä villakerrastolle tällä kertaa ollut mitään tarvetta. Istuskelimme nuotiokatoksessa kokkaillen ja tuvan ympäristöön tutustuen. Vessalle johtavan polun varressa kasvoi valtavankokoisia korvasieniä, niitä näkyi puiston alueella muuallakin ja varmasti olisi halutessaan saanut korillisen täyteen.

Vaelluskertomus jatkuu toisessa osassa.