Pieni Karhunkierros talvella

Vietimme tämän vuoden hiihtolomaa Posion maisemissa mökkeillen ja retkeillen. Posion omien luontokohteiden, Riisitunturin ja Korouoman lisäksi kävimme tutustumassa myös Koillismaan helmeen, Oulankaan. Oulangassa piipahdimme mökkilomamme aikana kahteen otteeseen, katsastamassa Kiutakönkään ja luontokeskuksen sekä kiertämässä Hiiden hurmos -polun. Toisena päivänä suuntasimme Juumaan tarkoituksena kiertää Pieni Karhunkierros.

Etukäteen olin etsinyt netistä tietoa Oulangan alueen talvireiteistä ja Metsähallituksen Luontoon-sivustolta selvisikin, että suosittu Pienen Karhunkierroksen reitti olisi kuljettavissa talvisaikaan. Muutoin en kuitenkaan löytänyt kuvauksia reitin kuljettavuudesta ja luontokeskuksellakin oltiin vähän epäileväisiä sen suhteen, missä kunnossa polku olisi alun tallatumman osuuden jälkeen. Päätimme siis varmuuden vuoksi ottaa lumikengät matkaan.

Juumassa parkkipaikka oli melkeinpä autio, kun sinne saavuimme. Punainen portti ohjasi retkeilijät oikeaan suuntaan, mutta täytyy sanoa, että ainakin näin talvella tuo paikka näytti jotenkin kaikkea muuta kuin siltä, että siitä alkaisi Suomen tunnetuimpiin kuuluva retkeilyreitti. Selvästi enemmän autoja ja kulkijoita olikin noin 1,5 kilometrin päässä paikallisen matkailuyrittäjän, Basecamp Oulangan pihassa.

 

Pakkasta oli tuona päivänä kymmenisen astetta ja aurinko pilkahteli välillä pilviverhon läpi. Myllykosken tummanpuhuvia pyörteitä katsellessamme auringonsäteet kultasivat hentoisina leijailleet lumihiutaleet ja maisema oli satumainen.

Kuljimme alkumatkan aikalailla samaa tahtia opastetun lumikenkäryhmän kanssa. Meillä lumikengät keikkuivat repun painoina, sillä polku oli sen verran tamppautunut, että kulku oli nopeampaa ilman kenkiä. Näytti siltä, että suurin osa paikalla talvisin vierailevista suuntaa kulkunsa Jyrävän jälkeen takaisin samaa reittiä pitkin. Siilastuvan jälkeen polku kapeni emmekä kohdanneet enää muita kulkijoita kuin vasta palatessamme takaisin Myllykoskelle.

Ehdottomasti parasta reitissä olikin rikkumaton hiljaisuus ja rauha, joka vallitsi kaikkialla. Kesällä asiat taitavat olla toisin ja kulkijoita on ruuhkaksi asti. Jyrävä lepäsi tällä kertaa jykevän jääkannen alla, mutta virran voimasta muistutti vesihöyry, joka könkäästä nousi. 

Pidimme evästaukoa Harrisuvannon laavulla. Jäljistä päätellen paikalla oli vieraillut viime aikoina lähinnä metsän asukkaita. Kallioportin portaita noustessamme lumikengille oli käyttöä. Ilman niiden piikkejä sekä nousukorokkeita olisi ollut haastavaa ellei jopa mahdotonta yrittää kiivetä noita jäisen sileiksi kuluneita portaita. Ylhäältä Kallioportilta aukeavat näkymät kuitenkin palkitsivat rehkimisen. 

Lopputaival takaisin Myllykoskelle ja sieltä parkkipaikalle sujui joutuisasti. Aurinko oli kadonnut jo pilviverhon taa ja lunta sateli hiljakseen. Myllykoskelle oli kerääntynyt paljon porukkaa koskea kuvaamaan ja katselemaan. Me olimme onnellisia siitä, että olimme saaneet kokea Karhunkierroksen ihan vain keskenämme ja jatkoimme pikaisesti matkaa autolle.

Blogin uudelleenherääminen

Pieni ja harmiton blogi on uinunut viimeiset pari vuotta eikä minulle ole oikein ollut mielenkiintoa palata sitä päivittämään. Viime aikoina ajatus on kuitenkin pyörinyt yhä useammin mielessä, kun on lueskellut muiden blogikirjoituksia ja toisaalta oma retkeilyharrastus ja kaikenlainen luonnossa kulkemiseen liittyvä on ottanut tuulta alleen. Olen ajatellut, että olisi mukava kirjata retkeilykokemuksia ja tuntemuksia ylös muuallekin kuin retkillä mukana kulkevaan vaelluspäiväkirjaan, ehkäpä niistä voi joskus olla jollekin toiselle myös hyötyä. 

Aiemmin blogissa keskityin kuvaamaan enimmäkseen näiden meidän nelijalkaisten touhuja ja tekemisiä, mutta jatkossa keskittynen enemmän kertomaan tarinoita polkujemme varsilta. Toki nuo nelijalkaiset ovat usein mukana, joten varmasti ne ja niihin liittyvät asiat täällä myös vilahtelevat aika ajoin.

Säästin blogiin muutamia kirjoituksia, jotka tähän teemaan liittyvät, kaikista vanhimmat poistin ja arkistoin itselleni. Hetta-Pallas vuoden 2014 kesällä oli ensimmäinen vaellusreissumme ja vaikka tuohon reissuun liittyikin monia epämukavia muistoja (räkkä, helle...) jätti se kuitenkin pysyvän kipinän tähän harrastukseen, luonnossa liikkumiseen yleensä ja tietysti loputtoman kaipuun pohjoisen maisemiin. Tuon reissun jälkeen on sitten tullut jo useampi pidempi ja vähän lyhyempikin telttareissu tehtyä ja tulevalle kesällekin on kaikenlaista suunnitteilla.

Voi olla, että jossain vaiheessa palaan vielä takautuvasti näihin jo tehtyihin reissuihin, mutta tässä ainakin pikakatsaus siihen, missä olemme kulkeneet.

Viime vuoden kesäkuussa vaelsimme Kevon reitin ja koukkasimme yhdeksi yöksi Kuivin tuvalle. Tuvalta käsin teimme iltakävelyn Guivi-tunturin huipulle. Kesäkuu oli aika kylmä ja sateinen ja mekin saimme näistä sääilmiöistä reissun aikana nauttia, mutta onneksi myös aurinko paistoi ja mikä parasta, ei yhtään ötökkää yhtään missään.

Heinä-elokuun vaihteessa suuntasimme Ruotsin puolelle legendaariselle Kungsledenille. Reissu oli oikein onnistunut ja vastasi hyvin odotuksia: väkeä oli välillä vähän liikaa, mutta kun ei yöpynyt tuvilla sai myös omaa rauhaa. Säät eivät oikein suosineet ja maasto oli hyvinkin mutaista ja märkää, mutta maisemat tietysti palkitsivat. Ja olihan se omanlaistaan luksusta, että reitin varrelta saattoi täydentää muonavarastoja herkuilla ja kylmällä cokiksella. Itse Kebnekaise jäi kyllä surkean ilman vuoksi huiputtamatta, joten joskus on vielä palattava.

Pidempi reissujen lisäksi olemme tehneet myös lyhyempiä yhden yön reippailuja Seitsemiselle, Liesjärvelle ja Repovedelle.

Tulevalle kesälle on suunnitteilla ainakin vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa, päiväretkeilyä ja mökkeilyä Inarin seudulla sekä loppukesästä reissu Islantiin. Näistä lisää myöhemmin.