Vaellusviikon jälkeen viivyimme pohjoisessa vielä viikon verran.
Majoitumme Inarijärven rannalta vuokraamassamme mökissä ja teimme sieltä
käsin päiväretkiä pohjoisen Lapin alueella.
Legendaarinen Lemmenjoki, Euroopan suurimpiin lukeutuva erämaa. Kun näillä korkeuksilla kerran oltiin, oli tietysti päästävä näkemään pieni murunen tuosta valtavasta alueesta. Leammijohka, lämmin joki, on tunnettu saamelaiskulttuurista, kultaryntäyksestä ja kullanhuuhdonnasta. Alueella sijaitsee edelleenkin valtauksia. Parhaiten kansallispuistoon pääsisi tietenkin tutustumaan rinkka selässä, mutta erilaisia päiväretkivaihtoehtojakin löytyy useampia.
Meillä oli Lemmenjokea varten kaksi retkivaihtoehtoa. Joko lähtisimme Njurkulahdesta venekyydillä katsomaan Ravadaskönkään putousta ja kävelisimme joen vartta takaisin tai sitten huiputtaisimme Joenkielinen-tunturin samannimisellä kierroksella. Päädyimme lopulta jälkimmäiseen vaihtoehtoon, vaikka putouskin olisi ollut hieno nähdä. Ehkä palaamme tänne vielä rinkkojen kanssa...
Joenkielisen kierrokselle pääsee niin ikään Njurkulahdesta lähtemällä. Kuljimme reitin myötäpäivään, mikä osoittautui ihan hyväksi vaihtoehdoksi. Alkumatkalla polku kulki mäntyvaltaisessa metsässä ohittaen välillä kosteikkoja ja melko soisia alueita. Reitin pitkospuurakenteet vaikuttivat olevan hieman työn alla, joten paikoin taival oli aika märkää. Jouduimme matkan varrella pysähtymään puun alle sadetta pitelemään, mutta onneksi kyseessä oli vain hetkellinen kuuro. Erään suon laitamilla jokin kahlaajalintu istuskeli männyn nokassa ja piti kovaa meteliä. Ehdimme nappaamaan otuksesta pikaisen räpsyn etäältä, mutta laji jäi arvoitukseksi kun ei ollut kiikareitakaan mukana. Kenties kyseessä oli liro?
Uusi sadekuuro ryöpsähti taivaalta juuri kun saavuimme kodalle. Siellä oli vanhempi pariskunta Helsingistä pitämässä makkaranpaistotaukoa ja he toivottivat meidät tervetulleeksi seuraansa. Pitelimme kodassa sadetta eväitä syöden ja jutustellen. Kuuron enimmäkseen tauottua lähdimme kapuamaan loivasti nousevaa rinnettä pitkin ylös kohti tunturin huippua. Nousu olikin melko helppo tältä puolen ja pian saavutimme Joenkielisen laakean huipun (534 mpy). Jos Otsamolta oli ollut huikaisevat näkymät joka suuntaan, niin eivät nämäkään maisemat niille kalvenneet. Toisaalla avautui Lemmenjoen jokilaakso koko komeudessaan, toisaalta siintivät Hammastunturin huiput. Oli metkaa ajatella, että seisoimme valtavan erämaan reunamilla. Lemmenjoen kansallispuisto jatkuu Norjan puolella yhtä koskemattomana Övre Anarjohkan puistona.
Tallustelimme ympäri huippua katsellen maisemaa joka puolelta. Kun viimein lähdimme laskeutumaan alaspäin, jokilaakso avautui näkyviin vielä paremmin. Tältä puolelta rinne oli selvästi jyrkempi ja kivikkoisempi. Alamäkeä jatkui aina metsän rajaan asti. Valokuvasimme kaunista puroa ja sen pientä putousta. Tällä puolen tunturia kulkumaasto oli helppoa, kuivaa mäntykangasta ja lähestulkoon koko loppumatkan polku kulki harjun lakea pitkin, jokivartta seuraillen. Emme poikenneet enää Sotkajärven tulipaikalle, sinne olisi johtanut uudet rautaiset portaat. Sen sijaan Muurahaislammen rantaa kävimme kurkistamassa ja tutkailimme viimeisten kilometrien aikana vastaantulleita ikivanhoja peuranpyyntikuoppia.
Joenkielisen kierrokselle pituutta tulee yhteensä noin 16 kilometria. Kaiken kaikkiaan maasto on hyväkulkuista, mutta myötäpäivään kuljettaessa saa alkumatkasta varautua kenkien kastumiseen. Kierros tarjoaa mukavan monipuolisen katsauksen alueen luontoon, vanhoja metsiä, harjumuodostelmia, jokivartta, soita, tunturiylänköä... Olisi hienoa nähdä nämä maisemat ruska-aikaan. Tänne täytyy vielä palata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti