Vaellusviikon jälkeen viivyimme pohjoisessa vielä viikon verran.
Majoitumme Inarijärven rannalta vuokraamassamme mökissä ja teimme sieltä
käsin päiväretkiä pohjoisen Lapin alueella.
Mainittakoon nyt heti alkuunsa, että Pyhä-Nattanen ja Sompion luonnonpuisto eivät suinkaan sijaitse Inarin kunnan puolella vaan Sodankylässä lähellä Vuotson kylää. Päätin kuitenkin niputtaa tämän retkijutun saman otsakkeen alle kuin muutkin Inarin reissun aikana tehdyt päiväretket.
Ajoimme mökiltä etelän suuntaan ja kipaisimme ensin Tankavaaran luontokeskuksessa. Kesäpäivä oli kauneimmillaan, mutta Tankavaarassa oli tällä kertaa melko hiljaista. Mukaan tarttui postikortteja ja -merkkejä kotiväelle postitettavaksi. Jatkoimme pienen pyrähdyksen verran etelämmäs ja Vuotson kylän kohdilta käännyimme Sompiojärven metsäautotielle, jota jatkoimme kunnes parkkipaikka tuli kohdalle. Pyhä-Nattanen on mahdollista huiputtaa parin kilometrin taivalluksella suoraan parkkipaikalta käsin, mutta halusimme nähdä hiukan enemmän, joten lähdimme tunturin mukaan nimetylle polulle. Polku seurailee osin ikivanhaa Ruijan reittiä, jota pitkin on aikoinaan taivallettu Luirojoen ja Sompiojärven kautta aina kohti Norjan pohjoista rannikkoa, Ruijaa.
Päätimme jättää itse tunturin reitin loppuhuipennukseksi, joten aloitimme retken kulkemalla metsäautotietä takaisin päin. Autotien varrella on kyltti, jonka kohdilta polku sukeltaa metsään. Pyhä-Nattasen polku on yhteensä n. 7 kilometrin mittainen rengaslenkki. Metsäautotiepätkän ja parin kilometrin kulkemisen jälkeen polku saavuttaa Nalijoen laavun. Saapuessamme paikalle huomasimme, että joku oli jättänyt nuotion vielä savuamaan. Alkumatka laavulle on tasaista ja helppoa kulkua, tosin selvästi huomaa että polku ei ole mitenkään huippusuosittu. Kasvillisuus on paikoin vyörynyt polun päälle ja laavunkin ympäristössä on aikamoista rääseikköä.
Nalijoen laavulta on vielä parin kilometrin ponnistus huipulle. Polku muuttuu pikkuhiljaa kivikkoisemmaksi ja lopulta itse polkua ei ole oikeastaan näkyvissä reittimerkkejä lukuunottamatta vaan polku kulkee valtavien kivenlohkareiden päällä sukkuloiden. Koiran kanssa kivillä hyppely osoittautui välillä hieman haastavaksi ja itsekin sai asetella kulkunsa huolella. Retkipäivämme oli hyvin aurinkoinen ja lämmin, joten kiveltä kivelle hyppelyssä sai kyllä hien pintaan ja hyttyset seurakseen. Kivistä taivalta jatkuu oikeastaan tunturin huipulle asti. Puurajan yläpuolella onneksi tuuli tuiversi enimmät hikikarpalot pois. Katselimme rinteeltä avautuu näkymää, aapasoita ja metsää. Samuli Paulaharju kuvaa Pyhä-Nattasen huipulta avautuvaa maisemaa Sompio-kirjassaan:
"Katselet Nattastunturien kaikkein korkeimmalta, jylhältä Pyhälaelta Lapinmaan suurta aukeaa. On edessäsi valtava kappale kaukaista Lappia, kohta kymmenpeninkulmainen pyörö tuntureita, metsiä ja aapoja. Suuri Lapinkorpi, Korpilappi, oma maailmansa, jota kesäpäivä kiertää ylt'ympäri - kattona sininen kumu, korkeampi Nattasten suurta Pyhää."
Meilläkin oli onneksemme tuo sininen kumu tällä kertaa kattona, jota kiersivät pienet valkeat kumpupilvet. Moni on kuvannut Nattasten huipulta avautuvia näkymiä Lapin kauneimmiksi. Nattastunturien jono ryhmittyy sinisenä välkkyvän Sompiojärven reunamille - olisipa muuten hauska käydä tuolla järvelläkin joskus. Paulaharjulle etelässä avautui ääretön metsien valtakunta. Tänä päivänä etelään päin katsoessa metsiäkin näkyy, mutta maisemaa kuitenkin hallitsee vuonna 1967 täytetty Lokan tekojärvi, joka peitti alleen suurimman osan tuosta tarunhohtoisesta Sompiosta. Vain rippeet esimerkiksi alle jääneen Mutenian kylän raunioista ovat näkyvillä, jos tarkkaan huipulta kiikaroi.
Pyhä-Nattasen huipulla sijaitsee vanha palovartijan maja, joka sittemmin on muutettu päivätuvaksi. Huipulla on myös kuuluisat tor-kivimuodostelmat, jotka ovat aikojen saatossa syntyneet kun graniitti on lohkeillut. Arvatenkin ne ovat olleet erikoisen ulkomuotonsa vuoksi suuria palvonnan kohteita entisaikojen kulkijoille. Piipahdimme palovartijan majalla kirjoittamassa terveiset vieraskirjaan ja istuskelimme tuvan pihalla hyvän tovin maisemaa ihaillen ja eväitä popsien. Kulkijoita ja vierailijoita tuntui tunturilla riittävän, ja ihmekös tuo.
Tältä puolen rinnettä reitti alas on selvästi helpompi eikä oikeastaan ollenkaan kivinen. Olimme alhaalla autolla tuota pikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti