Ajomatka tuntureiden tietä sujui varsin joutuisasti. Pallaksella vallinnut sumukin hälveni pian ja poroja oli hiukan helpompi ohitella. Maisemat tuntuivat paranevan jokaisen uuden nyppylän jälkeen ja tiet olivat pitkiä ja suoria. Ropinsalmen kohdalla matkantekomme kuitenkin tyssäsi, sillä edessä oli sattunut onnettomuus ja rajavartioston helikopteri laskeutui keskelle tietä. Odottelimme autoletkassa yli tunnin verran, onneksi paikka oli tuulinen eikä siten ollut ötököitä tai liian kuuma. Odottelun lomassa tapasimme myös parin auton päässä olleen toisen samojedin, joka omistajansa kanssa tuli juttusille kuultuaan Tiuhtin haukahtelevan.
Kun helikopteri nousi ilmaan ja lähti kuljettamaan potilasta, pääsimme mekin jatkamaan matkaamme. Perillä Kilpisjärvellä olimme lopulta n. 15.30 ja asetuimme vuokramökkiin, jossa meillä olikin varsin lokoisat oltavat. Mökki oli todella tilava, siisti ja hyvinvarusteltu. Kilpisjärvellä oli myös mukavan vilpoisaa helteisten vaelluspäivien jälkeen.
Kaupassa käynnin ja ruuanlaiton jälkeen lähdimme kävelyretkelle sympaattiseen, mutta piskuiseen kylään. Iltalenkkimme suuntasi läheisen Salmivaaran huipulle. Vaikka nousua ei ollut juuri nimeksikään, avautuivat vaaralta henkeäsalpaavat maisemat järville ja kaukaisille lumihuippuisille vuorille! Pilvet roikkuivat alhaalla ja verhosivat mystisen Saanan huippua. Salmivaaran laella olisi kyllä viihtynyt vaikka kuinka kauan ja itseasiassa sieltä meillä on varmaankin kaikista eniten kuvia koko reissun ajalta.
Seuraavana päivänä uni olisi kyllä kovasti maistunut mökissä, mutta koska meillä oli vain tämä päivä enää käytössämme, olimme asettaneet kellon soimaan jo aamukuudeksi, jotta ehtisimme tehdä kaiken suunnittelemamme. Aamu-ulkoilun ja -palan jälkeen kipaisimme luontokeskuksessa, joka sijaitsikin vain kivenheiton päässä mökistämme. Postitimme kortteja kotiväelle ja lähdimme valloittamaan Saana-tunturia. 727 porrasta ja noin puolitoistatuntia myöhemmin huippu häämöttikin. Sää oli melko lämmin ja tuuleton, joten itikoita oli jonkin verran, tosin ei mitenkään häiritsevästi. Alussa oli varsin pilvistä, mutta huipulle päästyämme utuverho onneksi väistyi ja saimme nauttia maisemista taas kerran. Huipulta katsottuna kylä ja sen ohi ajavat autot näyttivät muurahaisenkokoisilta.
Matka Saanalta alas otti myös oman aikansa ja porrasaskelmia askeltaessa meinasivat silmät välillä seota. Saanan lenkin jälken jätimme Tiuhtin mökkiin lepäilemään ja kurvasimme Kilpishallin kautta kohti Norjaa ja 50 kilometrin päässä sijaitsevaa Skibotnia. Matkalla Skibotniin kohtasimme hulluja norjalaisautoilijoita, tietöitä sekä toki dramaattisia maisemia: lumihuippuisia vuoria, mahtipontisia vesiputouksia ja jokia. Skibotnissa vastassa oli ihmeellinen, turkoosina hohtava Jäämeri. Pysäköimme auton lähelle rantaa ja kävelimme katselemaan pyöreäksi hioutuneita, erikoisia ja ohuita kiviä. Löysimme myös simpukoita sekä yhden rantaan ajautuneen, kuolleen turskan. Rannalla kävelyn jälkeen oli aika hyvästellä aurinkoinen Skibotn ja hurauttaa takaisin mökille pakkailemaan ja siistimään paikkoja. Valitettavasti visiittimme Norjan puolella oli nyt vain pikainen katsaus ajanpuutteen vuoksi, mutta toivottavasti joskus pääsemme vähän pidemmälle reissulle sinne.
Seuraavana aamuna kello soikin sitten jo neljän aikaan aamuyöstä ja kotimatka alkoi varhain. Kaikkialla oli hiljaista ja Kilpisjärvi makasi tyynenä. Haikeana hyvästelimme tunturit. Pitkän ajopäivän jälkeen olimme kotona puoli kahdeksan aikaan illalla ja täällä kissapojat meitä odottelivatkin.
