Vaikka aina talven pimeimpinä kuukausina aika tuntuu välillä matelevan ja kesä vaikuttaa olevan ikuisuuden päässä, on kummaa miten nopeasti kevät sitten kuitenkin hurahtaa. Tätäkin reissua oli valmisteltu, mietitty ja suunniteltu jo puoli vuotta etukäteen ja yhtäkkiä lähtöhetki olikin käsillä. Ja nyt kauan haaveiltu reissu vaelluksineen, mökkeilyineen ja kaikkine päiväretkineen on jo ohitse.
Starttasimme koti-Espoosta matkaan maanantaiaamuna 13.6. kukonlaulun aikaan. Yllättävää oli se, että ilmeisesti lukuisten tieremonttien takia jo kuuden jälkeen oli pientä ruuhkaa havaittavissa. Se oli kuitenkin vain ohimenevää ja kovin tutuksi jo käynyttä nelostietä kiisimme hyvää vauhtia pohjoiseen. Sääkin oli tänä vuonna hieman lämpimämpi ja aurinkoisempi muutamaa kuuroa lukuunottamatta, edellisvuonna jo Jyväskylän korkeudella värjöteltiin alle 10 asteessa ja Oulusta Inariin jatkunut taukoamaton vesisade nosti reissutunnelman kattoon. Saavuimme Saariselälle hieman ennen puolta kahdeksaa ja aika pian pienen kävelylenkin jälkeen vetäydyimme yöpuulle matkan väsyttäminä.
1.vaelluspäivä Aittajärvi - Sarvioja
Tiistaiaamu valkeni poutaisena ja melko lämpimänä, kuulimme hotellin vastaanotosta että hyttyset olivat jo heränneet ja niitä alkaa olla jonkin verran. Ötököiden määrä, samoin kun Suomujoen tulvatilanne ja edelleen puuttuva vaijeri hieman huolettivat. Sääennuste näytti vaelluksen alkuun mukavaa säätä, mutta viikonlopuksi melkomoisia sateita. Hieman jännittyneissä tunnelmissa lähdimme hotellilta matkaan kohti lähtöpaikkaamme Aittajärveä.
Aittajärven tien kunnosta olimme netistä lukeneet monenmoista, mutta luontokeskuksesta vakuuteltiin että tie on jopa erinomaisessa kunnossa. Erinomaisesta en ehkä puhuisi, mutta kyllähän tuota tietä ajeli ilman suurempia ongelmia. Aittajärven parkkipaikalle saavuimme ennen puoltapäivää ja tavaroiden kasaamisen jälkeen talsimme kiireesti katsomaan Suomun vesitilannetta. Joki näytti leveältä, mutta virtaus oli rauhallisempi kuin odotimme eikä kahluupaikka näyttänyt erityisen syvältä. Päätimme ylittää joen kahlaten ilman vaijeria, sillä kiertoreitti Porttikosken sillalle olisi tuonut ainakin kymmenen lisäkilometriä ensimmäiselle päivälle.
Kahlaus sujui hyvin. Vettä oli korkeimmillaan vain hieman yli polven eikä pohjassa ollut isoja kiviä väisteltäväksi. Vaellussauvat ovat kyllä korvaamaton apu ylityksissä! Helpottuneina ylityksen onnistumisesta lähdimme talsimaan reippain askelin kohti Helanderin kodan raunioita. Siellä oli ruotsalaisporukka tauolla ja muutama sana vaihdettiin, kunnes matka jatkui. Ensimmäisen päivän kulkumaasto oli helppoa mäntykangasta. Siellä täällä oli vanhoja, kauniita kelomäntyjä kumollaan varvikossa. Välillä polku poikkesi alemmas suonlaitaan, jossa pulppusi kirkkaita lähteitä ja hassut heinätuppaat kohosivat kuin päät ikään. Pidimme lounastauon Maantiekurun tulipaikalla. Tulipaikka tosin on aika kehnossa kunnossa, puut lojuvat märkinä taivasalla ja kirveestä puuttuu terä. Tämän tulimme myöhemmin reissussa huomaamaan, lounaspaikaksi nuotiokehä kävi ihan mukavasti.
Jo Aittajärven parkkipaikalla huomasimme, että hyttysystävät liittyivät hetimiten seuraamme. Niitä oli selvästi enemmän viime vuoteen verrattuna (ei yhtään), mutta ensimmäisinä päivinä ei mitenkään häiritsevän paljon. Hyttysverkolle oli kuitenkin tarvetta. Iltapäivä oli jo melko pitkällä kun saavutimme Maantiekuruun erkanevan polunhaaran. Sarviojalle suuntaava polku kääntyi ylöspäin ja tiedossa oli melko lämpöiseltä tuntunut nousu. Ensimmäistä kertaa maisemat muuttuivat myös hieman avarammiksi. Aittajärven parkkipaikalla puhelin ei toiminut, mutta täältä löytyi sen verran kenttää että viestit kotiväelle saatiin lähetettyä. Nousumetrien jälkeen polku taas laskeutui alas Sarvijoen varteen. Pohjoisessa vedet ovat yleisesti kirkkaita, mutta Sarvijoki oli suorastaan eriskummallisen kirkas, veden väri oli hieman turkoosiin häivähtävä, mutta ei ollenkaan sellainen maitomainen kuin jäätiköiden sulamisvirrat ovat. Jokea seuraillen saavuimme lukitun varauskammin, Sudenpesän, pihapiiriin. Tästä matka jatkui vielä Sarviojan tulipaikalle, joka oli ensimmäinen määränpäämme. Tuvalla oli porukkaa ja pistimme oman leirimme hieman kauemmaksi mutkittelevan joen varteen. Illan mittaan lämpötila laski sen verran, että vaatekerroksia oli lisättävä. Ruokailun jälkeen tutkailimme vielä Sarvijoen vartta. Harmittaa vieläkin, ettemme muistaneet ottaa kuvaa läheltä vedenottopaikkaa, jossa joki kapeni ja syveni äkisti. Uoman yli oli kaatunut ties kuinka kauan sitten keloutunut käppyrämänty ja vesi teki hassuja pyörteitä sen alla.
Ensimmäisenä vaelluspäivänä matkaa kertyi n. 14 km.
2. vaelluspäivä Sarvioja - Paratiisikuru - Pirunportti - Muorrakkavaara
Noin tunti nukkumaanmenon jälkeen alkoi sade, joka jatkui läpi yön välillä melko reippaanakin. Aamulla ei onneksemme kuitenkaan satanut ja vaikutti siltä, että päivästä oli sään osalta tulossa ihan lämmin ja melko poutainen. Kuten usein ensimmäiset yöt vaelluksella, tämäkin meni hieman katkonaisesti nukkuen. Nousimme vasta yhdeksän aikoihin ja lähtiessämme jälleen liikkeelle kello lähenteli puoltapäivää. Tälle päivälle tosin talsittavaa oli hieman vähemmän (11 km), joten mikään kiire ei ollut. Päivä alkoi vilpoisella Sarvijoen ylityksellä, vettä oli sen verran että kahlattava oli. Sarviojalta polku nousi ylemmäs tunturiin. Tälle päivälle olikin luvassa monta nähtävyyttä.
Ensimmäisenä näistä nähtävyyksistä vuorossa oli Paratiisikuru, Kekkospuiston kauneimmaksi kuvattu paikka. Kurussa on kaksi kirkasvetistä tunturilampea. Harmillisesti itse vesiputous oli vielä lumen peitossa ja lumenviipymiä näkyi muuallakin. Lammet olivat kuitenkin kauniit ja Ukselmapään rinnettä noustessamme paikka näyttikin erityisen hienolta tunturien kupeeseen jäädessään. Polku nousee Paratiisikurusta aluksi todella jyrkästi ja lounaan jälkeen kavutessamme matka ylös tuntui ensi alkuun aika raskaalta. Varsinainen polku päättyy rinteeseen ja ylös on mentäviä omia reittejä. Ukselmapään huippu ei ollut erityisen kivinen, joten nousu oli lopulta melko helppo. Huipulta aukeavat näkymät joka suuntaan ja tuntureita näkyy koko horisontin mitalta. Rinnettä kavutessamme tuulenpuuskat viilensivät mukavasti, mutta ylös saavuttuamme tuuli tyyntyi äkisti. Seisoimme tunturin laella mykistävää maisemaa katsellen, ympärillä pelkkää hiljaisuutta. Mieleenpainuva hetki.
Maisemien ihailun jälkeen otimme kompassista suunnan ja lähdimme talsimaan rinnettä viistosti alas. Hyvin pian vastaan tulikin seuraava nähtävyys, Pirunportti. Paikan nähdessään on helppo ymmärtää, mistä nimi on peräisin. Kahden tunturinhuipun väliin jäävä erittäin kivinen sola avaa kauniisti maiseman huippujen takaa. Oli vaikuttavaa kävellä Pirunportin halki, suunnaton määrä pieniä ja suuria kiviä joka puolella niin maassa kuin ympäröivissä rinteissäkin. Talvella täällä mahtaa olla melkoinen vyöryvaara, niin jyrkiltä rinteiden seinämät näyttivät. Pirunportin kivillä talsiminen vaati jonkin verran keskittymistä varsinkin koiran kanssa kulkiessa. Onneksi kivet eivät olleet sateen liukastamat.
Kurusta päästyämme matka jatkui edelleen alaspäin, ympäröivillä rinteillä näkyi vielä paksu kerros lunta. Päivän ainut vastaantulijakin taisi tässä kohtaa tulla vastaan. Ylipäätään puistossa näki ihmisiä lähinnä tuvilla, päivämatkojen aikana harvemmin oli vastaantulijoita. Matka Pirunportilta jatkui aina metsikköön asti ja lopulta saavuimme Muorravaarakanjoen rantaan. Toisella puolella jokea sijaitsi yöpymispaikkamme, tuvan pihapiiri, joten päivän päätteeksi oli vielä kahlattava. Kahlaamista tai siihen valmistautumista hankaloitti jonkin verran hirvittävä määrä äkäisiä hyttysiä, jotka joen varressa hyökkäsivät välittömästi kimppuumme. Tuvalla oli taas vilskettä ja uteliaat silmäparit seurasivat ylitystämme. Nuotiopaikalla tulilla istuneet itävaltalaiset olivat kiinnostuneita ylityksestämme, sillä heillä sama oli seuraavana aamuna edessään. Pääsimme vastarannalle kuitenkin ilman molskahduksia ja leiriydyimme toisen nuotipaikan viereen. Täällä teimme myös tulet hyttysten karkoittamiseksi, mutta eivätpä ne savua erityisemmin säikähtäneet.
3. vaelluspäivä Muorravaarakka - Anterinmukka
Toisena telttayönä nukuttikin jo hieman ensimmäistä paremmin. Aamu oli aurinkoinen, tosin jokin pilvenreuna ripsautti muutaman pisaran aamupalan aikana, mutta hyvin hetkelliseksi tuo kuuro jäi. Päivämme lyhyt taival (9 km) alkoi erittäin hikisellä nousulla kohti Tiuhtelmakurua. Polku kulki kauniissa vanhassa metsässä, riekko hyppäsi käkättäen lentoon, käki kukkui ja myyrät vilistivät mättäillä. Tuuli ei metsän siimekseen juurikaan yltänyt vilvoittamaan ja hyttysiä toki riitti, joten paikoin oli hieman tuskallista auringon paahtaessa. Hikisten nousumetrien jälkeen saavutimme puurajan, jossa tuulikin kävi mukavasti. Kohoavien tunturien lakien lisäksi katselimme kauempana näkyviä erittäin tummia pilviä, jotka enteilivät jopa ukkosta. Päätimme jättää lounastauon myöhemmäksi ja kiiruhdimme alemmas takaisin metsän suojaan. Tuuli puhalsi pilvet lopulta toisaalle, mutta lyhytaikainen, hieman reippaampi vesikuuro tavoitti meidätkin. Pitelimme sadetta hetken aikaa vanhan kuusen suojissa, joka ainakin rinkkoja suojasi erittäin hyvin. Matka kohti Anteria jatkui Kaarreojaa seuraillen. Lämpötila taisi olla lähemmäs 20 astetta ja iltapäivän kuumimmat tunnit olivat käsillä, kun Anterin rakennukset tulivat näkyviin. Paikalla ei saapuessamme ollut muita, joten tutustuimme tupaan ja sen pihapiiriin rauhassa. Laitoimme leirin pystyyn ja suuntasimme tupaan lounastamaan.
Anterinmukan tupa olikin todella hieno, suuri ja koristeellinen. Kämppä on nk. vanha Keskolaisten kämppä, joka nyttemmin palvelee kaikkia kulkijoita. Lounaan jälkeen suuntasimme saunarantaan tiskailemaan ja saunaa lämmittämään. Oli mukavaa päästä peseytymään hikisen päivän jälkeen ja istuskella saunan terassilla, jossa onneksi oli hyvin vähän sääskiä. Sauna lämpesi erittäin nopeasti ja tarjosi virkistävät ja pehmeät löylyt. Uimaankin olisi päässyt pulahtamalla Anterijokeen, mutta tyydyimme tällä kertaa vain ulkona vilvoitteluun. Saunomisemme aikana myös tuvalle oli saapunut muutama vaeltaja. Illalla lämpötila oli edelleen aika korkealla eikä villakerrastolle tällä kertaa ollut mitään tarvetta. Istuskelimme nuotiokatoksessa kokkaillen ja tuvan ympäristöön tutustuen. Vessalle johtavan polun varressa kasvoi valtavankokoisia korvasieniä, niitä näkyi puiston alueella muuallakin ja varmasti olisi halutessaan saanut korillisen täyteen.
Vaelluskertomus jatkuu toisessa osassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti