Hetta-Pallas osa 2

Ensimmäinen osa alapuolella.

4. päivä Hannukuru-Suoskuru-Montellinmaja-Nammalakuru

Aamuaurinko herätti meidät taas aikaisessa vaiheessa ja päätimme kömpiä tyhjänä olleeseen kotaan aamupalalle. Kodassa oli pimeää, mutta mukavan vilpoisaa ja mikä parasta, sinne oli eksynyt vain vähäinen määrä ötököitä. Hannukurulta matka jatkui sankassa metsikössä sammakoiden ja hyttysten keskellä, auringon paahtaessa. Ilma oli edelleen kostean kuuma. Parin tunnin taivaltamisen jälkeen saavuimme Suoskurun kodalle. Kodalla tapasimme pari muutakin retkeilijää, joiden kanssa jutustelimme evästaukomme ajan. Suoskurulla oli myös lisättävä reilulla kädellä hyttysmyrkkyä, jotta saattoi jatkaa matkaa t-paidassa. Tauon jälkeen alkoi pitkä ja hikinen, loputtomalta tuntunut nousu ylös kohti Lumikeroa. Matkalla ylös oli pientä lentävää ystäväistä taas sen verran, että oli paikoin oli paras pitää suu kiinni. Vaikka kyllä matkan aikana useamman kerran tuli nielaistua jokunen ötökkä.

Hannukurun kota

Huippua kohti tuuli yltyi vähitellen, mutta missään vaiheessa ei samanlaiseksi kuin ensimmäisenä päivänä Pyhäkerolla. Niinpä aivan ylhäälläkin oli mäkäriä. Ne matkustivat mukavasti rinkan alapuolella tuulen suojassa ja kun pysähdyimme, tulivat sieltä heti muistuttamaan olemassaolostaan. Maisemat olivat kuitenkin jälleen kerran erinomaiset ja unohtumattomat ja Lumikeron huipulla maltoimme hetkiseksi istahtaa tauolle.

Lumikerolta polku laskeutui vain hiukan noustakseen taas hetken päästä uudestaan. Ylitimme myös poroaidan. Näillä paikkein aurinko alkoi todenteolla paahtamaan niskaan ja samalla uhkaava jyrinä sekä tumma pilvirintama alkoi lähestyä. Vuontisvaaraa ylittäessämme meille tuli todella kiire, sillä näimme jo kuinka salamat löivät etäämpänä olevaa vaaraa. Alumiiniset vaellussauvat käärittiin Tiuhtin makuualustan sisälle ja kävelyyn piti pistää vauhtia. Puolijuoksua etenimmekin turvaan piskuiseen porokämppään Montellinmajaan. Sieltä juuri poistui eräs seurue, joka kylmänviileästi lähti nousemaan tunturiin lähestyvästä ukkosesta huolimatta... Me ennätimme Montellille juuri sopivasti sillä hetken perästä ylitsemme pyyhkäisi kunnon kaatosade ja jyrinäkin koveni. Montellissa söimme ja odotimme sateen taukoamista. Paikalle sattui myös Tunturiladun leiriporukkaa ja heilläkin matka jatkui Nammalakuruun.

Nammalassa porukkaa todella riitti ja sekä autiotupa että varaustupa olivat porukkaa pullollaan. Täällä nähtiin myös ensimmäiset porot (jos ei automatkalla nähtyä kahta lasketa mukaan). Tiuhtin kanssa odottelimme tuvan tilavassa kuivaushuoneessa sen aikaa, että saatiin leiri pystyyn ja iltatoimet tehtyä ja aika aikaisessa vaiheessa, pienessä tihkusateessa kävimmekin nukkumaan. Ukkonen oli mukavasti viilentänyt ilman, joten telttaan oli ihan miellyttävä kömpiä tällä kertaa.

5. päivä Nammalakuru-Rihmakuru-Pallas

Viimeinen etappi! Nammalakurussa viileä aamu "valkeni" hernerokkasumussa: tuuli ja sataa tihutti ja näkyvyys oli parhaimmillaankin ehkä 50 metrin luokkaa. Telttaleiristä ei todella tarvinnut kauas kävellä, kun tupa ja teltat jo katosivat näkyvistä... Ötökätkin olivat kaikonneet jonnekin säätä pakoon. Laitoimme leirin kasaan pikaisesti ja söimme aamupalan puuvajan suojassa. Paikallaan tuulessa seistessä meinasi tulla jopa kylmä ja tämä oli ensimmäinen päivä, jolloin takille oli oikeasti tarvetta. Matkaan lähdimme kuitenkin reippain mielin, sadeviitat yllämme. 

Alkumatka oli varsin tasaista menoa ja todella pian tulikin vastaan Rihmakurun kota. Emme pysähtyneet vaan jatkoimme matkaa hotellin suihku ja ravintola-ateria mielessämme... Matka jatkui ylöspäin ja nousua ja rakkaa riitti. Etenminen oli välillä jopa vähän haastavaa, sillä sade oli liukastanut kivet, sivuttaistuuli kävi eikä seuraavaa reittimerkkiä tahtonut aina nähdä. Aika ajoin pieni sumuinen tihkusade yltyi kunnon sateeksi, joka tuulen ansiosta tuli vaakatasossa ja kasteli sadeviitasta huolimatta housun lahkeet ja takin hihat. Emme käytännössä pitäneet taukoja ollenkaan ja maisemiakaan ei voinut sumun ja sateen vuoksi valokuvata. Energiapatukoiden voimin tarvoimme menemään ja pian toivonpilkahduksen toikin Taivaskeron kyltti sekä päiväretkeilijöiden näkeminen. Lopulta polku kääntyi alaspäin ja saavutimme Pallas-hotellin noin klo. 13.40 vain 3,5 tunnin kävelyn jälkeen. Viimeinen 13 kilometrin etappi taittui siis aika sutjakkaasti säästä huolimatta (tai sen vuoksi...) Tuntui taivaalliselta päästä suihkuun, vaihtaa puhtaat vaatteet ja saada kunnon ruokaa. Tiuhtikin oli aika rättipoikkiväsynyt eikä saanut enää yhtä pahoja kierroksia poroista kuin ensimmäisen nähtyään Nammalassa.

Hotellilla ilma selkeni illaksi, joten saimme hotellin ympäristöstä muutaman kuvan napsittua. Mäkäriä oli kyllä täälläkin niin, että emme kauaa jaksaneet ulkona viihtyä. Sumu myös palasi yön aikana ja seuraavana päivän matka Kilpisjärvelle aloitettiinkin aika varovasti ajaen. Kilpisjärvestä lisää omassa postauksessaan.